Eläkejärjestelmämme rahoituspohja on vahvempi kuin teollisuusmaissa keskimäärin


 
Jaakko Kiander
 
 

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisee vuosittain tietoja jäsenmaidensa yksityisen sektorin eläkerahastojen kehityksestä. Julkaisu ”Pension Markets in Focus” huomioi Suomen osalta lakisääteisen työeläkejärjestelmän rahastoidut eläkevarat.

Vuoden 2012 lopulla Suomessa oli eläkevaroja yhteensä noin 150 miljardia euroa. Suhteessa bruttokansantuotteen arvoon tämä oli 79 prosenttia. Luku oli hieman OECD-maiden keskiarvon (77 prosenttia) yläpuolella. Keskiarvo ei kuitenkaan kuvaa hyvin sitä, missä määrin teollisuusmaat ovat varautuneet tulevien eläkemenojen rahoittamiseen.

Jaakko Kiander on Ilmarisen taloudesta ja eläkepolitiikasta vastaava johtaja.

Jaakko Kiander on Ilmarisen taloudesta ja eläkepolitiikasta vastaava johtaja.

OECD-maiden korkea keskiarvoluku johtuu siitä, että muutamissa maissa on erittäin suuret eläkerahastot. Näitä maita ovat Hollanti, Britannia, Australia ja Tanska, joissa eläkevarat ylittävät jopa 100 prosenttia BKT:n arvosta. Suuret rahastot ovat näissä maissa tarpeen, koska eläkkeet ovat suurelta osin maksuperusteisia ja rahastoituja – toisin sanoen eläkkeen määrä riippuu säästöistä ja niille saaduista sijoitustuotoista.

Keskiarvon tuntumassa on vain kaksi maata: Suomi ja Yhdysvallat. Suurin osa OECD-maista on kuitenkin lähes kokonaan vailla eläkerahastoja tai niiden rahastot ovat hyvin pienet. Teollisuusmaiden joukossa Suomi on rahastojen suuruudella mitattuna sijalla viisi. Heikompia maita on yli 20, ja useimmat euromaat ovat tässä joukossa. Suurten euromaiden Saksan, Ranskan, Espanjan ja Italian eläkerahastot ovat hyvin pienet ja tuskin ketään yllättää se, että Kreikassa rahastoja ei käytännössä ole lainkaan.

Väestön ikääntyminen aiheuttaa paineita eläkejärjestelmille

Väestön ikääntyminen ei ole pelkästään suomalainen haaste. Pitkällä aikavälillä vanhushuoltosuhde nousee monissa Euroopan maissa enemmän kuin Suomessa. Tällaisia maita ovat mm. Saksa, Italia ja Espanja, jotka eivät ole kuitenkaan toistaiseksi varautuneet tähän haasteeseen eläkerahastojen avulla. Niillä ei lienekään muuta vaihtoehtoa kuin heikentää eläke-etuuksia.

Ruotsi kuuluu myös tähän joukkoon, vaikka sillä ei OECD:n ja EU:n arvioiden mukaan olekaan kestävyysvajetta. Tämä johtuu siitä, että Ruotsin eläkejärjestelmässä eläkkeet joustavat. Huoltosuhteen tai sijoitustuottojen heikentyessä eläkkeitä leikataan. Viimeksi näin kävi vuosina 2010 ja 2011. Kun riski on tällä tavoin siirretty eläkeläisille, ei myöskään tarvita kovin suuria eläkerahastoja. Ruotsin rahastot ovatkin vain murto-osa Suomen rahastoista.

Mihin Suomessa sitten tarvitaan suuria eläkerahastoja? Perussyy on se, että suomalainen työeläkejärjestelmä ei ole puhdas jakojärjestelmä vaan osittain rahastoitu. Rahastojen tehtävänä on toimia toisaalta lyhyen ajan vaihteluja tasoittavana puskurina ja toisaalta pitkän ajan maksunkorotuspaineiden vähentäjänä. Tulevaisuudessa – todennäköisesti 2020-luvulta eteenpäin – on tarkoitus käyttää osa rahastojen reaalituotosta eläkemenojen rahoittamiseen, jolloin maksuja ei tarvitse nostaa niin paljon kuin menojen kasvu edellyttäisi. Tämä mahdollisuus vähentää omalta osaltaan julkisen talouden kestävyysvajetta.

Rahastot tuovat liikkumavaraa myös lyhyen aikavälin taantumissa. Ennen kaikkea rahastot suojaavat eläkkeitä sijoitusriskeiltä. Eläke-etuuksien vahva indeksisuoja ja turva leikkauksia vastaan ovat mahdollisia, koska rahastot tuovat vakautta koko järjestelmään.

Jaakko Kiander,
johtaja, talous ja eläkepolitiikka

 
Kategoria(t): Eläke, Eläkejärjestelmä
Avainsana(t): .
Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *