Uskon asioita


 
Vieraskynä: Saku Tuominen
 
 

Meillä kaikilla on hyvin erilaisia kykyjä. Yksi on hyvä yhdessä, toinen toisessa. Tämän lisäksi meillä on uskomuksia kyvyistämme. Kuvittelemme tietävämme, mihin pystymme. Jälkimmäiset ovat ensimmäistä merkittävämpiä, kun tutkitaan ihmisen kehitystä. Sekä hyvässä että pahassa.

Maailmalla puhutaan paljon termistä ”mindset”. Se viittaa jälkimmäiseen, uskomuksiimme kyvyistämme. Mindset on niiden tarinoiden, uskomusten summa, joita kerromme itsestämme. Tarinamme kehittyvät pikkuhiljaa elämämme aikana. Osa tarinoista on myönteisiä, osa kielteisiä. Opimme että olemme hyviä yhdessä ja huonoja toisessa. Osaamme tai emme osaa laulaa tai piirtää, olemme joko hyviä kokkeja tai sitten emme.

Saku Tuominen luova johtaja Idealist Group / 925 Design

Saku Tuominen
luova johtaja
Idealist Group / 925 Design


Ihmiset jakaantuvat pääsääntöisesti kahteen leiriin. Osa uskoo, että ihminen voi muuttua (growth mindset), osa taas pitää sitä käytännössä mahdottomana (fixed mindset). Molemmat ovat oikeassa, sillä kyseessä on itseään toteuttava yhtälö. Stanfordin ja Columbian Yliopistoiden tekemissä tutkimuksissa molempia on noin 40% väestöstä ja loppu häilyy siinä välissä.

Halutessaan ihminen kykenee muuttumaan. Täydellistä ei ole. Kaikkea voi parantaa. Lähes jokainen oppii halutessaan hyväksi laulajaksi, piirtäjäksi tai kokiksi. Mutta vain jos uskoo pystyvänsä muuttumaan ja tekee työtä.

Muutoksessa olennaista on se, mitä ihan oikeasti pidämme ”mahdollisena”. Nykyisen työelämän suurin ongelma on se, että vallalla oleva mindset lähes kaikkialla on ”vaikealta tuntuu”. Kalenterien hallinta, meilit, kokoukset, kiire, muutos ja niin edelleen – kaikki tuntuu käytännössä mahdottomalta. Ja sen seurauksena ongelmien ratkaisemisesta myös tulee sellaista.

Emme tee uuden vuoden lupauksia, koska uskomme että niiden pitäminen on mahdotonta. Mitä se ei tietenkään ole, paitsi jos on sitä mieltä, että se on mahdotonta. Ja samalla tavalla esimerkiksi sähköpostin hallinta tai koko firman kokouskäytännön muuttaminen on mahdollista vain jos ihan oikeasti uskomme sen olevan mahdollista.

Miten asialle voi tehdä? Alkuun pääsee jo sillä, että alkaa ajatella omaa ajatteluaan mahdollisimman rehellisesti. Tunnistaa ne asiat, joita pitää mahdottomana vaikkei olisi sanonutkaan sitä ääneen. Uskooko että ajanhallinta, laihduttaminen tai uuden vuoden lupausten pitäminen ihan oikeasti on mahdollista. Ja sen jälkeen alkaa muuttaa omaa ajatteluaan pala palalta. Kyseenalaistaa omat uskomuksensa. Sillä entä jos asiat eivät tunnu ”vaikeilta”, ainoastaan ”työläiltä”. Entä jos mahdoton ei olekaan mahdotonta?

Olin syömässä ravintolassa ja kysyin voisinko vaihtaa lisukkeen toiseen. Vastaus kuului : ”vaikealta tuntuu”. Kysyin miksi. ”Koska olemme sopineet, ettei annoksia sekoiteta.” Kyseessä on mindset. ”Vaikealta tuntuu” -mindset. Sen seurauksena helppokin oli saatu tuntumaan vaikealta.

Törmäsin supermarketiin, joka oli päättänyt, että kysyipä asiakas mitä tahansa, vastaus jokaisella osastolla oli aina ”järjestyy” ja vasta sen jälkeen he alkoivat miettiä miten. Sekin oli mindset. ”Järjestyy” –mindset. Vaikeakin tuntui helpolta.

Kumman asiakkaana sinä olisit mieluummin?

Saku Tuominen
luova johtaja, Idealist Group / 925 Design

Ilmarinen ja 925 Design luovat yhdessä parempaa työelämää. Lisää ajattelemisen aiheita ja tarinoita paremmasta työelämästä saat 925TV:stä sekä syksyn 925 Festivalilta.

 
Kategoria(t): Työelämä, Työhyvinvointi, Työkyky. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.
 

3 vastausta artikkeliin: “Uskon asioita

  1. Itseasiassa todella hyvä postaus, fiksua asiaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Olen itsekin tunnistanut olleeni aiemmin erittäin ”fixed mindset” -tyyppiä, ja sittemmin lähtenyt kyseenalaistamaan ajattelutapojani monen asian suhteen. Mikään ei loppujen lopuksi taida olla niin turhaa kuin mahdottomuuteen uskominen. Tuo ravintola-case kuulostaa kyllä hurjalta, vieläkö tuollaistakin palvelua jostain saa?

    Itse olen myös pohtinut, että kielteinen ajatusmaailma ja tuo fixed mindset kulkee aika usein käsi kädessä. Henkinen negatiivisuus ruokkii voimakkaasti uskoa mahdottomuuteen ja ihmisen kykyyn muuttua tai muuttaa käyttäytymismallejaan.

    • Hmm, en usko että kaikki oppivat kaikkea! Sinänsä pitää uskoa, mutta kun peukalo on keskellä kämmentä ja ei osaa hahmottaa, niin milläs opit? Ja kun ei ole sävelkorvaa niin ei ole! Haitanneeko tuo, tiedän rajoitukseni, näillä mennään. Harri

  2. Hyvä kirhoitus!
    Miten paljon Suomessa on fixed mindsettiä ja growth mindsettiä? Löytyykö tutkimusta Suomesta ja suomalaisista? Muutoksiin tarvitaan usko muutoskykyyn ja Suomessa tosiaankin muutos kuin muutos vaikuttaa ensisijaisesti vaikealta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *