Miten ikärakenteen muutos vaikuttaa talouteen?


 
Jaakko Kiander
 
 

Käynnissä oleva väestön ikärakenteen muutos on puhuttanut ja huolestuttanut päättäjiä jo pitkään. Toisaalta aiheesta keskusteleminen koetaan helposti eläkeläisten epäoikeudenmukaiseksi syyllistämiseksi. Viimeaikaisia esimerkkejä ikääntymisen herättämästä huolesta ovat uuden hallituksen ohjelma, Suomen Pankin tutkijoiden Euro & Talous -lehdessä julkaisema tutkimus ikärakenteen muutoksen vaikutuksista ja Helsingin Sanomien pääkirjoitus aiheesta 14.6.

Yhteistä näille kaikille on huoli siitä, kuinka julkisen talouden resurssit selviävät tulevien vuosikymmenien aikana siitä, että eläkeikäisten määrän kasvu johtaa niin sanottujen ikäsidonnaisten julkisten menojen kasvusta. Näitä menoja ovat eläkkeiden lisäksi julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset. Suomen Pankin tutkijat Helvi Kinnunen ja Petri Mäki-Fränti pohtivat kirjoituksessaan, pitäisikö kehittää vapaaehtoisia keinoja purkaa ikääntyneiden asunto- ja finanssivarallisuutta julkisen sektorin menopaineiden lievittämiseksi.

Jaakko Kiander on Ilmarisen taloudesta ja eläkepolitiikasta vastaava johtaja.

Jaakko Kiander on Ilmarisen taloudesta ja eläkepolitiikasta vastaava johtaja.

Tällaiset pohdinnat luultavasti hirvittävät ikääntyneempää väestöä. Olisikin tärkeää linjata, että eläkeläisten omaisuus on turvassa. Sen sijaan erilaisten vapaaehtoisuuteen perustuvien ja julkisia palveluja täydentävien yksityisten varautumismahdollisuuksien kehittämistä on syytä jatkaa. Esimerkki tällaisesta jo nykyään käytössä olevasta tavasta on käänteinen asuntolaina.

Talouden nykyinen heikko tila ja ennusteet siitä, että työikäinen väestö supistuu samalla kun eläkeikäisten määrä jatkaa kasvuaan, luovat helposti varsin synkän kuvan tulevaisuudesta. Ikärakenteen muutosta on kuitenkin syytä tarkastella laajemmassa perspektiivissä. Suomessa merkittävin ikärakenteen muutos tapahtuu vuosien 2010–2030 aikana. Eläkeikäisten määrä kasvaa noin puolella miljoonalla. Työikäisten määrä ei kuitenkaan romahda. Väestöennusteen mukaan työikäisten määrä alkaa kasvaa uudelleen jo 2020-luvulla. Kasvu voi olla ennustettua nopeampaa, jos Suomeen suuntautuva maahanmuutto muodostuu oletettua laajemmaksi, mikä voi hyvinkin olla mahdollista. Lisäksi huomattavan suuri osa työikäisistä miehistä ei ole tällä hetkellä töissä heikon työllisyystilanteen vuoksi. Taloudessamme on potentiaalia paljon nykyistä suurempaa työpanokseen. Jos se saadaan käyttöön, kehittyy taloudellinen huoltosuhde (eli sosiaalimenojen suhde palkkasummaan) paremmin kuin väestöllinen huoltosuhde (eli eläkeikäisten määrä suhteessa työikäisten määrään).

Vuoden 2030 jälkeen ikärakennetta kuvaava huoltosuhde vakiintuu Suomessa. Vaikka kehityksen alkuvaiheessa – eli juuri nyt – Suomi on epäedullisessa asemassa verrattuna muihin Euroopan maihin, muuttuu suhteellinen asemamme vähitellen paremmaksi, kun muut kehittyneet maat kokevat samanlaisen väestökehityksen. 2050-luvulla Suomen huoltosuhde on jo selvästi edullisempi kuin EU-maissa keskimäärin. Tähän on syynä syntyvyys, joka on Suomessa pysynyt toistaiseksi suhteellisen korkeana.

Eläkkeiden osalta Suomessa on varauduttu hyvin ikärakenteen muutokseen. Suuret ikäluokat ovat onnistuneet säästämään merkittävät noin 180 miljardin euron suuruiset eläkerahastot. Rahastojen sijoitustuottoja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää niin, ettei eläkemaksuja tarvitse korottaa vaikka eläkemenot jatkavatkin kasvuaan. Tässä mielessä eläkkeiden rahoitus on Suomessa varsin vakaalla pohjalla. Vaikka eläkemenot kasvavat edelleen suhteessa palkkasummaan ja kokonaistuotannon arvoon, pysyy eläkkeistä aiheutuva maksurasitus ennallaan. Tätä seikkaa ei aina muisteta, kun päivitellään ennakoitua julkisten menojen kasvua.

Sen sijaan merkittävä epävarmuus liittyy vanhusväestön tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamiseen. Palvelutarpeen ennakointi on hyvin epävarmalla pohjalla. Siihen vaikuttavat niin keksimääräisen eliniän pidentyminen kuin ikääntyneiden terveyden ja toimintakyvyn kehitys. Toimintakykyä voidaan parantaa terveyden edistämisen ohella myös uusilla omatoimista selviämistä tukevilla asumisratkaisuilla.

Osa vanhusväestöstä tarvitsee väistämättä pitkäaikaista hoivaa elämänsä loppuvaiheessa. Usein tämä hoiva on niin kallista, että eläkeläisten tulot tai varat eivät riitä sen kustannuksen kattamiseen. Yhteiskunnan kannalta kulut eivät kuitenkaan ole mahdottomalla tasolla. Vanhusten pitkäaikaishoidon kustannukset ovat tällä hetkellä noin yksi prosentti suhteessa bruttokansantuotteen arvoon. Ikäihmisten määrän kasvaessa tämä suhdeluku voi vähitellen kaksinkertaistua. Tarvittavat lisäresurssit eivät kuitenkaan ole ylivoimaisen suuria.

Jaakko Kiander
johtaja, talous ja eläkepolitiikka
Ilmarinen