Muistatko ekan kesäduunisi?


 
Päivi Sihvola
 
 

Eka kesäduuni! Voiko sen unohtaa? Minä ainakin muistan omani. Taisin olla 17-vuotias, kun kävelin kesäkuukaudet Kuusamon Osuusmeijerin nurmikoita edestakaisin ruohonleikkuria työntäen. Ei kuulosta erittäin kullanhohtoiselta uran avaukselta, mutta oli minulle supertärkeä juttu. Työpaikka edusti itsenäisyyden ja aikuisuuden maailmaa. Lisäksi oli ensimmäisen kerran ihan itse tienattua rahaa – jolla piti tietenkin ostaa koruja! Tästä on vieläkin muistona hopeinen Kalevala-korun rannerengas. Seuraavana kesänä olinkin jo ylennyt tiskaajaksi laboratorioon. Unelmien täyttymys tuli kuitenkin hiukan myöhemmin, kun pääsin kesätoimittajaksi Koillissanomiin. Muistan elävästi fiilikseni silloin, kun kuulin tulleeni valituksi. Se oli kannat kattoon ja täältä tullaan elämä.

Pointtini on se, että ensimmäiset kesäduunit jättävät usein syvät muistijäljet. Kun nuoreen ihmiseen luotetaan ja hän saa tehtäviä, vastuuta ja asiallisen kohtelun, se voi vaikuttaa hänen valintoihinsa ja valmiuksiinsa vielä vuosien päästä. Parhaassa tapauksessa kesäduuni vahvistaa uskoa omiin mahdollisuuksiin ja kannustaa uskaltamaan silloinkin, kun edessä tuntuu olevan ylipääsemättömiä haasteita. Kesäduuni voi myös auttaa nuorta löytämään sen oman juttunsa ja sillä tavalla nopeuttaa hänen opintojaan ja siirtymistään työelämään. Valitettavasti myös käänteisiä tapauksia on olemassa. Niiden kitkemiseksi on helppoa yhtyä Vastuullinen kesäduuni -kampanjan periaatteisiin.

Vastuullinen kesäduuni -kampanja kannustaa työnantajia näkemään kesätyöntekijöiden tuomat mahdollisuudet. Kampanjan myötä olen havahtunut itsekin siihen, että kannattaa muistaa myös kesäduunareiden energisoiva vaikutus omassa työyhteisössä. Osittain tämä liittyy nyt niin ajankohtaiseen keskusteluun monimuotoisuudesta – mitä erilaisimpia taustoja omaavia ihmisiä työyhteisössä on, sitä todennäköisemmin tulemme huomaamaan näkökulmia ja teemoja, jotka muuten jäisivät katveeseen.

Toivon, että Ilmarisen kesäduunarit saavat meiltä valoisia muistoja ja hyviä eväitä elämään. Katso tästä Ilmarisessa avoinna olevat kesäduunit!

Päivi Sihvola
johtaja, viestintä ja HR
Ilmarinen
@PaiviSihvola