Lomalla on kivaa – mutta töissä on vielä kivempaa!


 
Kati Huoponen
 
 

Suosituin lomakausi lähestyy loppuaan ja on aika vähitellen miettiä taas työelämää. Parhaassa tapauksessa olet saanut lomalla akkusi ladattua ja aivoissasi on taas tilaa uusille ideoille. Mikä parasta: saat taas viettää aikaa työkavereiden kanssa!

Minulle töihin palaaminen on yhtä hienoa ja inspiroivaa kuin lomalle jääminenkin. Odotan innolla taas niitä uusia haasteita ja innostavia työtehtäviä, joiden parissa teen oman, mahtavan porukkani kanssa töitä.

Työtäni sattuu vielä olemaan Ilmarisen asiakkaiden auttaminen paremman työelämän ja työkyvyn kehittämisessä. Haasteita riittää tällä työmaalla sekä Ilmarisessa että yrityksissä, yhteisöissä ja koko yhteiskunnassakin. Koen tekeväni merkityksellistä työtä, mikä auttaa minua myös työhön palaamisessa lomien jälkeen.

Tässä muutama vanha ja hyväksi koettu vinkki, miten pääset taas työelämään kiinni ja varmistat oman työkykysi lomailun jälkeen.

Ole armollinen. Ota ensimmäisenä työpäivänä rauhallisesti, äläkä yritä saada kaikkea valmiiksi ja uusia projekteja alkuun. Jos töihin paluu ahdistaa edelleen muutaman viikon päästä, on syytä miettiä, oliko kaikki kunnossa ennen lomaa.

1. Nauti kesästä lomien jälkeenkin. Valoisaa aikaa riittää hyvin työpäivän jälkeen. Ylös, ulos ja lenkille! Hyvä fyysinen kunto on osa työkyvyn ylläpitoa.

2. Säilytä unirytmisi. En suosittele normaalin unirytmin mullistamista lomallakaan. Arjen rytmin saavuttaminen voi olla hankalaa ja kestää yllättävän kauan, jos unirytmisi on lomaillessa päässyt pahasti repsahtamaan.

3. Kerää ideoita. Lomaillessa maisemat vaihtuvat ja uusia ideoita saattaa tarttua matkaan. Loman jälkeen osaat usein katsella työtä uudesta näkökulmasta.

4. Hurtti huumori. On uskomatonta, miten paljon työpaikan hyvä fiilis ja yhdessä tekemisen meininki vaikuttavat myös työkykyyn. Tee osasi yhteisen hyvän fiiliksen puolesta, äläkä turhaan tule naama mutrulla lomilta töihin!

Hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä kaikille. Pidetään huolta toisistamme ja luodaan yhdessä parempaa työelämää!

Kati Huoponen
työhyvinvointijohtaja
Ilmarinen
@KatiHuoponen

 
Kategoria(t): Työelämä, Työhyvinvointi, Työkyky
Avainsana(t): , .
Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.
 

8 vastausta artikkeliin: “Lomalla on kivaa – mutta töissä on vielä kivempaa!

  1. Enpä kyllä tunne ketään joka viihtyisi paremmin töissä kuin lomalla. Aikamoisia neuvojakin, esim. älä lomallakaan nuku pitkään, vaan kello soimaan aikaisin jotta on heti tehokkaana rivissä taas. Eli lomakin pitäisi elää töiden ehdoilla. Olipa tekopyhä kirjoitus, enkä kyllä usko että oli edes kovin rehellinen.

    • Eihän tuohon ole mitään lisättävää:Tämä Kati Huoponen voi katsoa peiliin ja nähdä siellä tosi toopen kuvan .Luuleeko hän että ihmiset ovat niin yksinkertaisia että he uskovat tuollaista typerää naivistista propagandaa!!!!!!!!i Luulisi tuossa asemassa olevan henkilön pystyvän edes vähän järkevämpään ajatteluun. Tulee mieleen entisen kommunistimaailman puheet.

  2. Kaikki on suhteellista. Ehkä kirjoittajan loma oli vain niin huono. Toisaalta, mikä meitä suomalaisia vaivaa? Eikö työstään saa nauttia? Jos kertoo pitävänsä työstään, kyllähän sitä helposti saa kuraa niskaansa. Kaikkea kohtuudella ja elämä maistuu.

  3. Artikkeli taitaa olla kirjoitettu ns. ex officio, viran puolesta. Tai sitten kirjoittaja on siinä onnellisessa asemassa, että hänelle on siunaantunut sekä mielenkiintoinen työ, työkaverit, että ilmeisesti ihan kiva palkka. Kaikkea hyvää hänelle. Sellaisia työntekijöitä ja -paikkoja tarvittaisiin vain paljon enemmän.

    Mutta itse lopettaisin työnteon jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Revipä ”iloa” siitä, että tiedät syksyn tuovan yt-kierroksen mukanaan, työmäärä kasvaa, väki vähenee, vastuut lisääntyvät mutta palkka ei jne. Ikääkin on sen verran, että työn loppuessa kannattaa hakeutua makkaratehtaalle. Raaka-aineeksi. Ilmarisen kannattaisi tutustua työn arkeen, eikä mielistellä sikariporrasta. Hyvä työelämä on kaikkien etu, siihen kaikkien tulisi pyrkiä. Myös arjessa, ei vain juhlapuheissa

  4. Työ ja muu aika tasapainossa

    Yksi argumentti kirjoituksen logiikkaan. Lomat eivät ole olemassa akkujen lataamiseksi työssä jaksamista varten. Silloin kun työ ja muu aika ovat tasapainossa, niin kuin kuuluisi olla, ”akut” latautuvat joka päivä ja ihminen on tasapainossa koko ajan.

  5. Hyvät kommentoijat – kiitos palautteestanne. Minä tiedän työni puolesta varsin hyvin suomalaisen työelämän ongelmat ja taloudellisen taantuman vaikutukset työpaikoilla. Teen töitä näiden asioiden kanssa päivittäin. Olen erittäin pahoillani niiden puolesta, joilla ei ole työpaikkaa mihin lomilta palata tai jotka terveydellisistä syistä eivät enää työhön kykene. Silti haluan säilyttää positiivisen asenteen, uskon talouden vähitellen kääntyvän nousuun ja teen töitä paremman työelämän puolesta. Hyvää alkavaa syksyä kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *