Suomalaiset – siviiliuupuneita vapaa-aikauskovaisia vai työn ja muun elämän sankareita?


 
Vieraskynä: Jari Hakanen
 
 

Työuupumus teki sen taas. Miten monet kerrat vuosien saatossa on sanottu, että eikö jo riitä? Ja että mikään ei uuvuta niin kuin jatkuva työuupumuskeskustelu! Viime viikkoina työuupumuskeskustelu mediassa on jälleen tehnyt comebackin (jopa toisen iltapäivälehtemme lööppinä!), ja keskustelu on lainehtinut moneen suuntaan. Yksi laine on osoittanut siihen suuntaan, että suomalaisissa työntekijöissä on jotain, joka mättää.

Yritysstrategi Tero Kuittisen Helsingin Sanomien haastattelu antoi ymmärtää, että suomalaiset usein erottavat tiukasti työajan ja vapaa-ajan toisistaan eivätkä vastaanota business-puhelua työpaikalta lähdettyään. Silti viimeisimmässä Tilastokeskuksen työolotutkimuksessa (vuodelta 2013) puolet ylemmistä toimihenkilöistä sanoi joustavansa työajoissa ja tekevänsä korvauksetta ylitöitä. Oletan, että luku ei ole ainakaan pienentynyt neljässä vuodessa. Olisinkin enemmän huolissani työn rajojen hämärtymisestä kuin työntekijöiden joustamattomuudesta.

Lisäksi haastattelun mukaan näistä jäykistä rajoista kiinni pitävät suomalaiset kaiken lisäksi kärsivät ja valittavat työuupumuksesta toisin kuin Yhdysvalloissa. Hmm? Kävin läpi lukuisia suomalaisia ja yhdysvaltalaisia tutkimuksia työuupumuksesta ja vaikka ne eivät ole suoraan verrannollisia, näyttää yhdysvaltalaistutkimuksissa työuupumuksen taso olevan lähes aina suomalaisia korkeampi. Ja muuten: työuupumuksen käsite ja tutkimus keksittiin Yhdysvalloissa!

Tero Kuittisen haastatteluun puolestaan viittasi IS:n kolumnissaan (30.4.) Anna Perho, joka manifestoi sen puolesta, että rehellisyyden nimessä pitää puhua myös ”siviiliuupumuksesta” ja miten se johtaa syyn vierittämiseen työhön: Kun parisuhde tökkii, lapset imevät voimat vampyyrien lailla ja itse ei jaksa tsempata, saa esimiehen klo 16.02 lähettämä tekstiviesti kantaa vastuun kaikesta pahasta ja uupumuksesta.

En tunnista tällaista tyyppikuvaa suomalaisista työntekijöistä, eivätkä myöskään tutkimukset tue tällaista kuvaa suomalaisia työntekijöitä. Olen lukuisilla työpaikoilla tavannut enemmän sellaisia ihmisiä, jotka ovat kuormittuneita nimenomaan työstään mutta tekevät parhaansa ja uhraavat voimiaan yli työaikarajojen.

Jutuissa tunnutaan syyllistävän suomalaisia työntekijöitä ja erityisesti heitä, jotka ”muka” uupuvat työsyistä. Aikoinaan väitöskirjassani yhtenä teemana tutkin sekä isossa tilastoaineistossa että syvähaastattelemalla työuupumuksesta kärsiviä mutta työssä sinnitteleviä ihmisiä. Kuva työ- ja ”siviili”uupumuksen suhteesta oli aivan päinvastainen kuin yllä esitetyssä: työuupumus ei syntynyt hetkessä vaan vuosien saatossa. Kun työssä oli riittävän pitkään ollut liikaa kuormitustekijöitä ja sen päälle osui vielä jokin muun elämänkriisi, oli yhtälö lopulta monelle liian kuormittava.

Ihmisten työvire ja suoritukset voivat vaihdella myös kotioloista johtuen. Aivan varmasti niiden merkitys työhyvinvoinnille on kuitenkin huomattavan pieni verrattuna siihen, mikä merkitys työoloilla on. Muuten työelämäkehittäjät ja konsultit epäilemättä marssisivat ihmisten koteihin työelämähankkeita toteuttamaan!

Työ ja muu elämä voivat vaikuttaa toisiinsa neljällä yleisellä tavalla: sekä työ että koti voivat vaikuttaa myönteisesti (uudet taidot, myönteiset kokemukset, itseluottamus ja muut yksilölliset voimavarat) tai kielteisesti (väsymys, stressi, aikapula) toisiinsa. Kun työntekijöiltä kysyy tutkimuksissa näistä ”läikkymisvaikutuksista”, tyypillisesti kodin kokemusten myönteiset vaikutukset työhön koetaan yleisimmiksi ja kotiolojen haitalliset vaikutukset työhön harvinaisimmiksi. Näiden välillä työn haitalliset ja myönteiset vaikutukset kotielämään koetaan suurin piirtein yhtä suurina. Työntekijät eivät tunnu yhtä mustavalkoisilta kuin viimeaikainen keskustelu työn ja muun elämän suhteesta.

Minustakin on ärsyttävää, kun työtoveri segmentoi työn ja muun elämän tiukasti erillisiksi juuri projektin deadlinen alla. Tietenkin siviiliasiat vaikuttavat toisinaan työtehoon, milloin haitallisesti, milloin suotuisasti. Ja on hyvä, että työhyvinvoinnista ja työn ja muun elämän kokonaisuudesta keskustellaan moniäänisesti. Työelämän turbulenssissa, jossa epävarmuus kuluttaa ja yhteisöllisyys on koetteilla, en kuitenkaan lähtisi työelämää parantamaan työntekijöiden asenneongelmasta käsin. Työntekijöiden asenteet ja joustavuus ovat pääasiassa suurenmoisia ja erityisesti siellä, missä työntekijöitä arvostetaan ja missä heitä rohkaistaan ammatilliseen kehittymiseen ja vahvuuksiensa käyttämiseen.

Mitä työuupumukseen tulee, on ilahduttavaa, että viime viikkoina myös työuupuneitten ääni on kuulunut. Nina Nores-Syvänen kertoo työuupumuksensa taustoista TTT-lehden verkkosivuilla ja Rosa Meriläinen Ylen jutussa siitä, miten työuupuneena hän ei kyennyt valitsemaan edes tomaatteja kaupassa. Myös ministeri Jari Lindström on avoimesti kertonut työuupumuksestaan esim. Helsingin Sanomien jutuissa. Kannattaa lukea, mitä työuupumus ihmiselle tekee! He kaikki ovat olleet rohkeita kertoessaan työuupumuksestaan ja samalla altistuessaan syyllistäville äänille.

Suomalaisella työelämällä on riittävästi haasteita ja ihmettelyn aiheita. Itse usein ihmettelen työssäni ja tutkimuksissani sitä, mikä kaikesta huolimatta saa alalla kuin alalla niin monet ihmiset kokemaan työnsä mielekkäänä, tekemään töitä energisenä työn imussa, auttamaan työtovereitaan, tsemppaamaan työn ja muun pyörteissä ja vielä kokemaan, että työn ja kodin kokemukset usein myös rikastuttavat toinen toisiaan. Varmin keino lisätä henkilöstön joustavuutta ja hyvinvointia on inhimillinen, kannustava johtaminen sekä aidon tilan antaminen itsensä johtamiselle.

Jari Hakanen
tutkimusprofessori
Työterveyslaitos

Jari Hakanen on yksi Ilmarisen Parempaa työelämää -valmennussarjan valmentajista. Hakasen Työn imu -valmennus järjestetään seuraavan kerran keskiviikkona 27.9. Helsingissä. Työn imu -valmennuksessa selviää, kuinka synnyttää intohimoa työhön ja ylläpitää sitä arjessa.

Ilmarinen juhlii satavuotiasta Suomea keräämällä sata tekoa paremman työelämän puolesta. Tehdään yhdessä työelämästä parempi ja työpaikkojen hyvät teot näkyväksi! Tule mukaan ja jaa hyvä tekonne!

 
 

8 vastausta artikkeliin: “Suomalaiset – siviiliuupuneita vapaa-aikauskovaisia vai työn ja muun elämän sankareita?

  1. Hyvä kirjoitus. Lukiessani tämäntapaisia kirjoituksia pohdin aina missä on Suomessa ”Työn tutkimisen ja suunnittelun toteuttamis oppi” ja osaaminen/sen siirtäminen työpaikoille päivittäiseen käyttöön? Puhutaan kuormittumisesta, uupumisesta, subjektiivisista tuntemuksista ja kokemuksista. Missä on kullakin työpaikalla yhteinen ymmärrys miksi ko. yritys on olemassa ja mitä siellä tehdään jotta tavoite saavutetaan. Työpaikalla kaikki ei voi perustua mutuun. Ei kait työhyvinvointikaan? 😉

    • Samaa olen itsekin ihmetellyt. Työuupumuksesta on todella paljon suomenkielistäkin tutkimustietoa, kuten myös työhyvinvoinnista yleensä. Uutta tietoa tulee koko ajan lisää, esimerkiksi väitöskirjoja ja Työterveyslaitoksen raportteja.

      Miksi tämä tieto ei näy ruohonjuuritasolla työpaikoilla?

      • Kun katsoo tutkimusjulkaisuja , tietoa työhyvinvoinnista, puhumattakaan väitöksistä, ovat kaikki siinä muodossa josta työpaikalla, huom” suurin osa PK yrityksiä, ei saada tolkkua mistä pitäisi lähteä liikkeelle kussakin nimenomaisessa yrityksessä. Jokainen tutkija kyllä tutkii hyvin omasta näkökulmastaan rajaten tutkimuksensa ts. jättäen sieltä pois osan niistä tekjöistä jotka työpaikalla kuitenkin koko ajan vaikuttaa. Työpaikalla ei voi valita että otetaan nyt vain nämä asiat huomioon ja muutetaan paremmaksi (mikä on parempi?) ja uskotaan että sitten kaikki muuttuu yhtä hyväksi kuin tuo julkaisu antaa ymmärtää. Organisaatio, sen perustehtävä, rakenteet, järjestelmät, henkilöstön tehtävät, roolit ja niissä osaaminen jo itsessään on sellainen kombinaatio jota ei tutkimuksissa näy. Lopputulemana on helppo sanoa ”johtaja huono, työntekijä uupunut” riippuen millä asenteella tutkija tuo viestinsä julkisuuteen. Jos lähdettäisiin ihan perus asioista liikkeelle. Mikä on yrityksen perustehtävä, mikä sitä ohjaa? Mikä on johdon perus tehtävä, mikä sitä ohjaa? Mikä on työntekijöiden perustehtävä, mikä sitä ohjaa? saatettaisiin saada uusia näkökulmia ja ahaa elämyksiä 🙂 Pahoinvointi jatkuu niin kauan kuin sitä tutkitaan ja julistetaan mikä kaikki aiheuttaa pahoinvointia. Jospa saataisiin käänteisesti joku(jotkut) selvittämään miten, millä toimenpiteillä näissä tutkituissa tapauksissa suhteessa näihin perustehtäväkuvauksiin voitaisiin edetä kohti hyvinvoivampaa ja tuottavampaa organisaatiota unohtamatta sen perustehtävää ja sitä ohjaavia tekijöitä.Silloin joku yritys voisi jopa toteuttaa ko. toimenpiteet.

  2. Todella hyvä kirjoitus tärkeästä asiasta, kiitos Jari! Kommenttina kommentteihin, Työterveyslaitoksella useissa hankkeissa teemme nimenomaan organisaation tavoitteista ja tarpeista lähtevää kehittämistä ja tutkimusta. Julkinen keskustelu pyörii kuitenkin usein ongelmien ympärillä eivätkä työelämän edelläkävijäorganisaatiot ja onnistuneet kehittämishankkeet nouse otsikoihin samalla tavoin kuin ongelmat. Yhtenä esimerkkinä hanke, jossa ensin tunnistetaan organisaatiossa työhön liittyviä kuormitustekijöitä ja lähdetään niitä ratkaisemaan on Satakunnan sairaanhoitopiirissä parhaillaan käynnissä oleva ”Kognitiivisen ergonomian parantaminen hoitotyössä” -hanke. Siinä on tavoitteena työn sujuvuuden parantaminen ja turhien kuormitustekijöiden vähentäminen ja sitä kautta työhyvinvoinnin ja tuottavuuden parantaminen http://yle.fi/uutiset/3-9400072. Työuupumuksen taustalta löytyy usein työolosuhteita, jotka synnyttävät liiallista psykososiaalista kuormitusta ja myös heikentävät työn sujuvuutta ja tuottavuutta. Työterveyslaitos ja kouluttamamme työterveyspsykologit tekevät jatkuvasti eri alojen organisaatioiden kanssa työtä, jotta aivotyö olisi toimivaa: sujuvaa, tuottavaa ja terveellistä. Turha aivokuorma altistaa uupumukselle: http://www.hs.fi/paivanlehti/01052017/art-2000005192066.html

  3. Työuupumuksessa ratkaisevat tekijät löytyvät työoloista. Tämä näkyy selvästi nykytutkimuksessa, mutta tästä asiasta vaitaan edelleen sujuvasti.

    Sanoisin, että kaikki lähtee arvoista. Joka yrityksellä lienee hyvät arvot kirjattuina. Eri asia on, mitkä arvot ovat jokapäiväisessä työarjessa. Ne voivat poiketa kirjatuista arvoista. Jos työnantaja ei esimerkiksi noudata kirjaamiaan hyviä arvojaan työntekijöiden hyvinvoinnin osalta, miten vastuullisuutta voidaan edellyttää työntekijöiltä?

    Ei siis riitä, että arvot esimerkiksi vastuullisuudesta esitetään työntekijöille PowerPoint -esityksessä, ja vaaditaan työntekijöitä noudattamaan näitä. Arvojen noudattamisen on lähdettävä ylimmästä johdosta alaspäin ei toisinpäin. Leadership-johtamiseen kuuluu oman esimerkin näyttäminen.

    On myös muistettava, että työnantajalla on valtaa – ja siksi myös enemmän vastuuta. Ei riitä, että työntekijä osaa sanoa ”ei”. Työnantajan on myös kyettävä vastaanottamaan ”ei” -viesti. Sanna Rikala (2013) havaitsi väitöskirjassaan, että jämäkkäkin voi uupua – siksi, että ”ei” -sanominen ei tuottanutkaan tulosta. Työntekijän rajojen yli käveltiin, ja työuupumus kehittyi.

    • Tämä keskustelu työuupumuksesta ja sen syistä ja seurauksista voisi jatkua 360 näkökulmista loputtomiin riippuen siitä kuka ja mitä erityisosa-aluetta edustaa ja missä roolissa/tehtävässä toimii. Arvot, valta, rajat, työpaikka, omistaja, tavoite,työntekijä, yksilö jne. Kaikki työpaikalla toimijat ovat yksilöitä ja heillä on perustehtävä ja sitä ohjaa kullakin työpaikalla enemmän tai vähemmän erilaiset tekijät. Tekijät, jotka ovat osin samoja kaikilla työpaikalla, mutta prioriteettijärjestys voi olla (on) eri monista eri syistä. Valtanäkökulmasta puhuttaessa koen, että se virittää defenssejä jotka eivät mahdollista asioiden käsittelyä ilman vastakkainasettelua. Valta , vastuu, valinta. Nämä koskevat kaikkia niissä olosuhteissa joissa kulloinkin työskennellään. Itse uskon siihen, että kokonaisuutta tarkastellen ja omaa roolia siinä selvittäen yhteistyössä organisaation henkilön kanssa löytyy ymmärrys ja toimintatapa jossa jokaisen käsitys syistä ja seurauksista selviää ja epäselvyydet korjataan. Se, onnistuuko tällainen keskustelu jos ja kun tilanne alkaa jo olla kriisiytynyt onkin toinen juttu.

  4. Diskuderande lederskap oli ruotsalainen kansankodin taivas ,kun työelämän kaikki solmut avatuivat.Nalle toi johtamiskulttuuriin ruk hengen ja lähti juutteihin uusiin haasteisiin.Seurasin Suomessa tätä höpellystä työelämässä 45v.Onneksi jenkkilään tuli Donald ja lopetti eurooppalaiset höpinät.Organisaatioon mennään voittamaan,ei hylsyjä keräämään.It is not so difficult it is easy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *