Liikkuva johtaja ei sammaloidu – Mikä saa Ilmarisen pomot liikkeelle?


 
Elsi Luomi
 
 

Joukkuelajeissa kapteenin tehtävänä on johdattaa tiimi ottelusta toiseen. Kapteeni edustaa tekemisellään, luo uskoa joukkueeseen sekä toimii roolimallina. Kapteeni on useimmiten myös peliporukassa pidetty tyyppi, se arvostettu ja luotettava tsemppari.

Omassa ajatusmaailmassani yritysten johtajat ovat joukkuelajien kapteeneja.

Aloin pohtia, mitä Ilmarisen johtajat eli kapteenit ajattelevat liikunnasta? Tein pilke silmäkulmassa johtajien kanssa haastatteluja, jotka avaavat johtoportaan ajatuksia liikkumisen merkityksestä.

Aloitetaan supersporttisesta Timo Ritakalliosta, miten ihmeessä toimitusjohtajuuden ja Olympiakomitean puheenjohtajana toimimisen oheen mahtuu aktiivinen liikunta?

– Liikun pääsääntöisesti aamulla ennen töitä sekä viikonloppuisin. Aamuun mahtuu hyvin juoksulenkki, tennis- tai painonnostotreeni. Aamutreenistä saan paljon energiaa päivääni, Ritakallio kertoo.

Myös Ilmarisen asiakkuuksista vastaava johtaja Pekka Puustinen on aamuliikkuja. Pekan tavalliseen aamuun kuuluu juoksulenkki kukonlaulun aikaan.

– Parhaimmillaan aamulenkkien aikana en ajattele mitään. Juokseminen on tapani rentoutua. Lenkin jälkeen asiat asettuvat päässäni oikeisiin mittasuhteisiin, Puustinen pohtii.

Myös Timo Ritakallion ikimuistoisin liikuntakokemus liittyy aikaiseen aamuun.

– Auringonnousu ja kesäaamun tuoksu yhdistettynä Jukolan viestin tunnelmaan houkuttelevat jo neljännenkymmenennen kerran tämän ainutlaatuisen elämyksen pariin, Ritakallio sanoo.

Viestinnästä, markkinoinnista ja HR:stä vastaava johtaja Päivi Sihvola aloittaisi unelmien liikuntavuorokautensa lempeällä joogalla. Joogan jälkeen vuoroon astuisi ikuiseen kesään sopiva fillarointi uimapaikalle. Liikunnallisen aamun jälkeen iltapäivä vierähtäisi puutarhan 30-vuotissuunnitelmaa toteuttaessa. Myös aktuaaritoimesta ja riskienhallinnasta vastaavan johtajan Hillevi Mannosen unelmien liikuntavuorokausi täyttyisi mökillä ulkotöitä tehden, pyöräillen sekä saunan yhteydessä uiden.

Nuoruudessaan Ilmarisen lakiasianjohtaja Leena Siirala oli innokas liikkuja, jonka lukujärjestykseen mahtuivat kaikki tarjolla olleet liikuntatunnit. Lajeista vain pesäpallo tuotti tuskaa. Nuoruuden intoa liikuntaan komppaa myös Sini Kivihuhta. Molemmat osallistuivat ahkerasti koulujen välisiin mittelöihin, vaikka Kivihuhta myöntääkin saaneensa ehdot pallonheitossa.

Ilmarisen johtoryhmässä on haastatteluni perusteella monipuolisia liikkujia. Silti uutta haluttaisiin kokeilla ja oppia. Sihvolan Päivi paljastaa aina halunneensa kokeilla SUP-lautailua. Ritakallio puolestaan ottaisi mieluusti telinevoimistelun haltuunsa, mikäli saisi yhtäkkiä ylimääräistä aikaa.

Jakkupukujen ja solmioiden alta johtajistamme paljastuu omasta hyvinvoinnistaan huolehtivia, liikunnallisesti aktiivisia ja hyvällä mielellä liikkumiseen suhtautuvia persoonia. Kapteenimme siis ottavat hyvinvoinnin ja liikkumisen vakavasti arjessaan.

Pelkästään ruusuilla tanssimista ei liikkuminen ja arjen sovittaminen kuitenkaan ole, kuten Sini Kivihuhta kertoo.

– Suomessa on ulkolajien suhteen varsinkin talvella hieman haasteita. Siksi pelaan tennistä, sitä voi harrastaa myös lämpimässä sisähallissa. Toinen haaste on aikapula. Kolmas on salainen haaste, jota ei varmasti kenelläkään muulla ole: satunnainen laiskuus. Onneksi seurallisena liikkujana oma huippuvalmentajani jaksaa aina innostaa ja kannustaa!

Johtajistamme löytyy samankaltaisia piirteitä. Hillevi Mannonen voisi kuvitella johtoryhmän naiset yhdessä kävelylenkillä metsäisessä luonnossa. Leena Siirala lisää yhteiseen lajivalikoimaan vielä pilateksen ja pyöräilyn.

Haastattelussani pyysin vielä johtoryhmän miehiä pohtimaan keskinäisen kädenvääntömittelön tulosta.

– Eiköhän voitto menisi ainoalle painonnostoa harrastavalle johtoryhmäläiselle, omat rahani laittaisin hänen puolesta likoon, veikkaa Ritakallio.

– Timo harrastaa painonnostoa, eli veikkaan häntä. Toisaalta sijoitusjohtajamme Mikko Mursula on skrode… Omat vahvuuteni ovat enemmän henkisissä kädenväännöissä, naureskelee Puustinen.

Itse olen samaa mieltä kuin Kivihuhdan Sini: kaikki eivät voi mahtua samaan liikuntamuottiin, silti voi liikkua ja olla siitä iloinen. Myös Timo Ritakallio rohkaisee kokeilemaan eri lajeja ja löytämään itselle sopivan tavan liikkua. Oman lajin löytää kokeilemalla kaikkea, kuten laskuvarjohyppäämistä testannut Pekka Puustinen kertoo.

Otteluiden lisäksi kapteenit innostavat joukkueen jäseniä myös arkisissa harjoituksissa. He näyttävät esimerkkiä parhaansa yrittäen ja tiimiä parempaan suoritukseen johdattaen. Tiedän, että Ilmarisen kapteenit kuuntelevat ja ovat kiinnostuneita joukkuekavereistaan. Yhdessä menestyen, toisiamme tsempaten.

Liikkuvaa kesää kaikille!

Elsi Luomi
@ElsiLuomi
liikuttaja, Ilmarinen

Ilmarinen juhlii satavuotiasta Suomea keräämällä sata tekoa paremman työelämän puolesta. Tehdään yhdessä työelämästä parempi ja työpaikkojen hyvät teot näkyväksi! Tule mukaan ja jaa hyvä tekonne!

Tunnetko Ilmarisen Parempi vire -palvelun? Parempi vire on Ilmarisen uusi työkalu työkyvyn ja kokonaishyvinvoinnin parantamiseksi. Palvelu auttaa yksilöitä, työyhteisöjä ja yrityksiä energisoitumaan kohti parempaa työelämää ja tekee työkyvyn parantamisesta yhteisöllistä. Ilmarisen asiakkaana saat Paremman vireen yrityksesi käyttöön asiakasetuna. Tutustu palveluun: www.ilmarinen.fi/parempivire

 
Kategoria(t): Ilmarinen, Johtaminen, Työhyvinvointi, Työkyky
Avainsana(t): , , .
Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.
 

Vastaus artikkeliin: “Liikkuva johtaja ei sammaloidu – Mikä saa Ilmarisen pomot liikkeelle?

  1. Kiitos Elsi! Kirjoitit, että aktuaaritoimesta ja riskienhallinnasta vastaava johtaja Hillevi Mannonen voisi kuvitella johtoryhmän naiset yhdessä kävelylenkillä metsäisessä luonnossa. Jos he ihan oikeasti ovat tällaisesta kiinnostuneita ja löytävät siihen yhteisen ajan, niin minä voisin viedä heidät Elämän Seitsemän Rastin vaellukselle Vaakkoille joskus elo- tai syyskuussa. Elsi, lähetän sinun sähköpostiisi erikseen infon tuosta vaelluksesta. Olen niitä järjestänyt nyt kolmena kesänä erilaisille pienryhmille ja kovasti ovat tykänneet aidosta suomalaisesta metsästä. Metsään lähtö on Helsingin Ladun Vaakkoin eräkämpältä, Kuikunläänintie 45, 02980 Espoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *