Voiko sijoittaja vaikuttaa ilmastonmuutokseen?


 
Mikko Mursula
 
 

Ilmastonmuutoksella ei tarkoiteta nopeita ja paikallisia säätilan muutoksia, vaan merkittäviä pitkän aikavälin muutoksia ilmastossamme. Sama koskee eläkesijoittajaa: me emme voi katsoa pelkkiä lyhytaikaisia markkinaliikkeitä vaan talouden ja yhteiskunnan muutoksia on tarkasteltava huomattavasti pidemmällä aikaperspektiivillä.

Eläkejärjestelmämme on rakennettu siten, että hyvien sijoitusvuosien aikana kerätään puskureita varmasti aikanaan eteen tulevien huonompien aikojen varalle. Tuottavuus ja turvaavuus ovat sijoituspäätöksissä aina keskeisesti mukana, ja suomalainen eläkejärjestelmä on osoittanut vahvuutensa myös kansainvälisissä vertailuissa.

Ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia, mutta sen kaikkia vaikutuksia ei tiedetä. Pitkäjänteisenä eläkesijoittajana meidän pitää pyrkiä ennustamaan, miten nämä erilaiset vaikutukset muokkaavat esimerkiksi kuluttajakäyttäytymistä, poliittista päätöksentekoa, yritysten toimintamahdollisuuksia ja niiden rahoitusratkaisuja. Nämä kaikki voivat vaikuttaa yritysten arvoon ja tulokseen, ja siten myös sijoittajan tuottoihin.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia voi pyrkiä hahmottamaan esimerkiksi lämpötilan ja vedenpinnan muutoksia kuvaavien skenaarioiden kautta. Pariisin ilmastosopimus asettaa tavoitteeksi maksimissaan kahden asteen lämpötilannousun. Tällä pieneltä kuulostavalta muutoksella on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia kasvillisuuteen, eläinkuntaan ja vaikkapa merivirtoihin. Arvioimalla muutosten merkityksiä sijoittaja voi valita ja yhdistellä omaan salkkuunsa aiheeseen kuuluvia teemoja liittyen esimerkiksi raaka-aineiden käytön tehokkuuteen, ympäristöystävällisyyteen, elinkaariajatteluun tai tuotekehittelyn innovatiivisuuteen.

Muutokset luovat mahdollisuuksia. Sijoittaja voi valita salkkuunsa yhtiöitä, jotka hyötyvät uusista liiketoimintamahdollisuuksista tai hallitsevat erityisen hyvin ilmastonmuutokseen liittyviä riskejä. Näiden riskien ja mahdollisuuksien arviointiin on käytössä erilaisia työkaluja. Me Ilmarisessa käytämme sisäisen analyysin lisäksi mm. ulkopuolisia arviointeja, ympäristöseikat huomioon ottavia vertailuindeksejä sekä hiilijalanjäljen laskentaa tehdessämme sijoituspäätöksiä ja arvioidessamme ympäristöön liittyviä riskejä sijoitussalkussamme.

Sijoittajalla on omilla valinnoillaan mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä rahoitusmalleja yrityksillä on käytettävissään. Mitä useampi sijoittaja katsoo sijoituskohteitaan ilmastonmuutoksen näkökulmasta, sitä suurempi vaikutus sillä on myös sijoituskohteena olevien yritysten tekemiin valintoihin.

Ilmarinen on jo vuosien ajan tehneet yhteistyötä eri organisaatioiden ja muiden sijoittajien kanssa ilmastonmuutokseen liittyvissä kysymyksissä. Olemme myös asettaneet itsellemme kunnianhimoiset ja konkreettiset ilmastotavoitteet, jotka on kuvattu ilmastoperiaatteiden tiekartassa. Tavoitteet ja mittarit auttavat ohjaamaan toimintaa, ja avoin raportointi tekee työn näkyväksi. Ilmarisen yritysvastuuraportti palkittiin viime viikolla sarjansa toiseksi parhaana kansainvälisessä kilpailussa, jossa oli mukana 2 500 vastuullisen sijoittamisen raporttia eri puolilta maailmaa.  Hieno tunnustus pitkäjänteisestä työstämme vastuullisen sijoittamisen edelläkävijänä!

Mikko Mursula
Kirjoittaja on Ilmarisen sijoitusjohtaja. Mikko Mursula puhuu ilmastorahoitusta käsittelevässä paneelikeskustelussa Suomen ilmastohuippukokouksessa 13.6.2018.

 
 

Vastaus artikkeliin: “Voiko sijoittaja vaikuttaa ilmastonmuutokseen?

  1. Totta kai voi. Jos uusiutuvan suurenergiantuotannon hiilinieluinakin toimivien tekniikoiden kehittäjällä ei ole itsellään taloudellisia resursseja, tällöin vaikkapa sosiaalisesti vastuulliseen yrittämiseen luottava sijoittaja voi tulla ilmastonmuutokseen ratkaisuja tarjoavan kehitystyön tueksi. Uudet uusiutuvat ja päästöttömät energianlähteethän eivät ole välttämättä mitään nopeita pikavoittoja tuottavia sijoituskohteita, mutta pitkäjänteiseen kehitystyöhön sitoutuneet ja sijoittavat yksityiset tai yhtiöt voivat saada sijoittamilleen investoinneille jossain vaiheessa kohtuullisen suuriakin voittoja esimerkiksi kehitysyrityksen omistuksessa olevien patenttien kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.